perjantai 19. syyskuuta 2014

Närvälänvuori, Mikkeli

19.9.2014 vierailin Närvälänvuorella, Mikkelissä.  Autolla keskustasta lähtiessä ajellaan Porrassalmenkatua kunnes käännytään vasemmalle Savisillantielle. Sitten jatketaan Rouhialankadulle ja heti kohta oikealle Raudunkadulle ja vasemmalle Miitronmäelle. Jätin autoni levennys/käännöspaikalle ja jatkoin kävellen pari minuuttia kunnes pääsin Närvälänvuorelle, joka sijaitsee vasemmalla puolella ennen Närvälänkatua Imatrankadun alussa.

Paikka on geologisesti merkittävä, mutta on luokiteltu maisemallisilta arvoiltaan vähäiseksi. Ainakin ryteikköä oli kovasti ja paikka ei taida olla retkeilijöiden suosiossa, koska kunnon polkuja ei ole päässyt muodostumaan.

Närvälänvuoren itäreunan rakoluola on syntynyt kallioperän erisuuntaisten rakojen auetessa. Luolaan vie kolme suuaukkoa, joista pisin jatkuu 9 metriä pitkänä tunnelina pieneen huoneeseen. Huoneeseen on myös kaksi muuta sisäänkäyntiä. Luolan lattia on kalliota. Kallioperän kivilaji on migmatiitti eli graniitin ja kiillegneissin muodostama seoskivi. Lähistöllä on pari pientä rako- ja lippaluolaa (Kananoja 2005).

Kananoja T. 2005. Kallioperän suojelu- ja opetuskohteita Etelä-Savossa. Helsinki 2005. Suomen ympäristö 800. Ympäristöministeriö.








Ajatukset: Tällä kertaa ihan maallista mietintää eli siirryin toiseen paikkaan keräämään puolukkapuuroon puolukoita. Paluu arkeen odottaa ja kiitos kaikille lukijoilleni. Jatkan blogin kirjoittamista sitten myöhemmin.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti